Otepää, Pühajärv:ma:
Enimmäkseen aurinkoista
16°C | 7°C
ti:
Enimmäkseen aurinkoista
16°C | 6°C
ke:
Selkeää
16°C | 6°C
to:
Selkeää
17°C | 7°C

Kuldkala 2010 säännöt

Peruskilpailu

  1. Kilpailupaikka on Pühajärv Otepään kunnassa, Valgan maakunnassa, Viron tasavallassa.
  2. Kilpailuaika on lauantai 13.02.2010 kello 12.00 - 15.00
  3. Kilpailualueelle voi siirtyä kello 12.00 annettavan lähtölaukauksen jälkeen. Huom ! Jään kairaaminen on kiellettyä ennen lähtölaukausta.
  4. Kilpailun aikana Pühajärvellä on voimassa erikois-kalastuslupa, joten kilpailuun osallistuja ei tarvitse muuta kalastuslupaa.
  5. Peruskilpailuun osallistuvat kaikki kailpailuun rekisteröityneet kalastajat; myös joukkuekilpailuun rekisteröityneet kalastajat osallistuvat samanaikaisesti sekä omaan sarjaansa että peruskilpailuun eli merkittyjen kalojen pyytämiseen.
  6. Pyytäjä voi käyttää kerrallaan vain yhtä lain sallimaa pilkkipyydystä, pilkkiä, talvionkea jne. Samalla kertaa voi kalastaa vain yhdellä pyyntivälineellä.
  7. Kaikki perinteiset pilkkisyötit ovat sallittuja - toukat, madot, taikinat jne. Myös kalojen vähäinen houkutussyöttäminen on sallittua. Syöttinä ei saa käyttää eläviä kaloja.
  8. Kilpailukaloiksi on merkitty 130 ahventa ja särkeä (todennäköinen suhde 100/30, lopullinen suhde ilmoitetaan kilpailupäivänä). Kalat pyydetään Pÿhajärvestä, merkitään ja päästetään takaisin järveen sopeutumaan 7-8 päivää ennen kilpailua.
  9. Edellisten vuosien kilpailuissa merkityt kalat eivät osallistu kilpailuun.
  10. Merkityt kalat on tuotava kilpailun päätuomarille heti pyytämisen jälkeen. Kilpailupäivänä kello 15.15 jälkeen tuomarille tuotuja kaloja ei oteta kilpailussa huomioon.
  11. Kilpailupäivänä saavat Pühajärvellä kalastaa ainoastaan kilpailuun rekisteröityneet kalastajat. ”Peukunpitäjät” ja muut tukihenkilöt saavat liikkua järvellä, mikäli järjestäjät eivät jääolosuhteiden vuoksi toisin päätä.


    Peruskilpailun palkinnot

    1.   Merkityn kalan saaja saa merkin numeroa vastaan palkinnon. Merkkinumeroiden                               luettelo ja niitä vastaavat palkinnot julkistetaan kilpailupäivänä Kuldkala-lehtisessä, joka annetaan jokaiselle kilpailuun rekisteröityneelle kalastajalle.

    2.   Kilpailun päävoittoina ovat 1 KILO PUHDASTA KULTAA ja.100.000 Viron kruunua puhtaana käteen. Jos yksikään kilpailija ei pyydä päävoittoja vastaavia kilpailukaloja (joiden numerot julkistetaan kilpailupäivänä Kuldkala-lehtisessä), arvotaan 100.000 kruunua kaikkien niiden kilpailijoiden välillä, jotka ovat pyytäneet kilpailumerkityn kalan. Jos yhtään merkittyä kalaa ei pyydetä , arvotaan henkilöauto kaikkien niiden kilpailuun rekisteröityneiden välillä, jotka ovat paikalla kilpailukeskuksessa Pühajärven rannassa päävoiton arvonnan aikana.

    3     Osa niistä palkinnoista, joita vastaavia merkittyjä kaloja ei pyydetä, arvotaan kaikkien kilpailuun rekisteröityneiden välillä.

    4. Järjestäjällä on oikeus jakaa myös erikoispalkintoja mm. kaikkein pienimmäin kalan pyytäjälle.

Joukkuekilpailu

  1. Joukkuekilpailu on samaan aikaan ja samalla alueella peruskilpailun kanssa. Jokainen ryhmän jäsen osallistuu myös yksilönä peruskilpailuun eli merkittyjen kalojen pyytämiseen.
  2. Joukkue koostuu neljästä kalastajasta, jotka ovat rekisteröityneet joukkueeksi.
  3. Ryhmäkilpailun säännöt (kalat, joita kilpailussa pyydetään) julkistetaan kilpailupäivänä
  4. Joukkuekilpailussa pyydetyt kalat mitataan/punnitaan Pühajärven rannassa, Lauluavan edessä. Kilpalusäännöissä ilmoitetut kalat on tuotava paikalle puolen tunnin kuluessa kilpailun päättymisestä, eli 15.30 mennessä.

          Joukkuekilpailun palkinnot

  1. Palkintosijoille pääsee kolme parhaiten sijoittunutta joukkuetta.
  2. I palkinto: viikon joukkueen osallistuminen viikon mittaiselle kalastusmatkalle Norjaan. II. palkinto: osallistuminen viikon mittaiselle kalastusmatkalle Ahvenanmaalle. III palkinto: kalastusmatka sisä-Suomeen tai Ahvenanmaalle.  
  3. Työpaikkaurheilun ja -liikunnan edistämiseksi jaetaan erikoispalkinto kaikkein menestyneimmän joukkueen muodostaneelle yritykselle. Palkintona on joukkueen edustaman yrityksen työntekijöiden lomapäivä Raudsillan Matkakeskuksessa - arvoltaan 30.000 kruunua.
  4. Järjestäjillä on oikeus jakaa erikoispalkintoja, esimerkiksi kaikkein värikkäimmin pukeutuneelle joukkueelle.

Katirauskilpailu

  1. Kilpailun tarkoituksena on selvittää vuoden 2010 parhaat jäänkairaajat sekä tehdä samalla pilkkireiät samalla alueella tapahtuvaa, lapsille järjestettävää kilpailua varten.
  2. Kilpailu tapahtuu nauhoin rajatulla alueella, joka sijaitsee peruskilpailualueen ulkopuolella. Kilpailu alkaa n. kello 12.15 ja kestää noin kello 13.00:een.
  3. Kilpailu on maksuton. Siihen voi ilmoittautua ennen kilpailun alkua ja myös kilpailun aikana.
  4. Kilpailu tapahtuu neljän kilpailijan ryhmissä, jolloin osanottajille annetaan aivan samanlaiset jääkairat. Kilpailijoiden on kairattava noin kolmen metrin välimatkoin neljä reikää. Kaksi nopeinta kairaajaa pääsee seuraavaan erään, kunnes päädytään finaaliin, johon pääsee kolme nopeinta kairaajaa.
  5. Kilpailun kolme nopeinta palkitaan tavarapalkinnoilla.

Lasten kilpailu ”Kuldkalake”        

  1. Lastenkilpailu järjestetään rajausnauhoin merkityllä alueella, jonne pääsevät vain kilpailijat ja tuomarit. Lasten vanhemmat voivat mennä alueelle vain tuomarin luvalla. Kilpailu alkaa kello 13.00 ja kestää 60 minuuttia.
  2. ”Kuldkalake” -kilpailu muodostuu kahdesta osasta - pilkkimisestä ja vastausvaihtoehdoin käytävästä tietokilpailusta. Tietokilpailuun osallistuvat ne juniorit, jotka saivat ensimmäisessä vuorossa, eli pilkkiosassa, kalan tai kaloja. Voittajan selvillesaamiseksi lasketaan yhteen pilkkimisen aikana ja tietokilpailussa saadut pisteet (1 piste = saatu kala, 1 piste = oikea tietokilpailuvastaus). Ennen kalastuskilpailun alkua johdatetaan lapset talviseen kalastukseen sekä selvitetään kilpailun säännöt.
  3. Lastenkilpailun 3 parasta palkitaan tavarapalkinnoilla.
  4. Lastenkilpailuun saavat osallistua alle 12-vuotiaat lapset (12 vuotta täyttäneet voivat osallistua).
  5. Osallistuminen on maksuton. Rekisteröinti tapahtuu kilpailualueen vieressä ennen kilpailun alkua. Lapsille, joilla ei ole pyyntivälineitä, lahjoittavat järjestäjät talvionget.
  6. Lapsille tarkoitettuun kilpailuun osallistuvat eivät osallistu Kuldkala 2010 peruskilpailuun lukuun ottamatta niitä lapsia, jotka ovat rekisteröityneet peruskilpailuun maksamalla vaaditun osanottomaksun..

Hyvät tavat, turvallisuus, protestien esittäminen, järjestäjien oikeus muuttaa sääntöjä

  1. Kaikki kilpailijat ja katsojat ovat jäällä omalla vastuullaan
  2. Onnettomuuksien ehkäisemiseksi pitää jääkairojen terät suojata liikkumisen aikana. Kairaa ei saa jättää jäälle terät paljaina. Parasta on pitää kairaa pystyssä jäähän kairattuna.
  3. Suositeltava etäisyys kilpailijoiden välillä on vähintään 3 metriä. Hyvän kalastustavan mukaisesti ei sitä lähemmäs mennä ilman toisen kalastajan suostumusta.
  4. Pyydetyt kalat on syytä päästää takaisin järveen tai tuoda ne rannalle jätesäiliöihin, ellei ota niitä itse mukaansa.
  5. Kakki roskat on tuotava jäältä rannalla oleviin jätesäiliöihin.
  6. Järjestäjillä on oikeus poistaa kilpailualueelta ja sakottaa aina 1000 kruunuun asti kalastajaa, joka tietoisesti rikkoo kilpailusääntöjä tai häiritsee tapahtumaa.
  7. Protestin esittämiseksi on maksettava 1000 kruunun protestimaksu. Jos protesti osoittautuu perustelluksi, maksetaan summa takaisin protestin esittäjälle.
  8. Järjestäjät voivat tilanteen niin vaatiessa ja/tai kilpailun sujuvan etenemisen edellyttäessä tarkentaa tai muuttaa kilpailusääntöjä.
  9. Kilpailun päätuomarin päätös on määräävä ja lopullinen.


Väärt varustuse leiad kauplusest Piraaja, Konks ja Dünamo